lauantai 1. elokuuta 2015

Veet Spawax - jotta karvat kaikkoaisivat

Kesällä tuli Buzzadorilta tarjous lähteä testaamaan Veetin uutta Spawax -ihokarvanpoistotuotetta. Hieman arvellutti lähteä testaamaan vahaustuotetta, kun olen aina luottanut karvanpoistossa vain höylään enkä ole ikinä testannut minkäänlaista vahausta. Mutta toisaalta koin, että kampanja on ihan hyvä tilaisuus testata paitsi tuotetta, niin vahausta ylipäätään.

Veetin Spawaxin olisi tarkoitus tuoda rentouttava kylpylähetki omaan kotiin. Tuotepakkauksessa tuli lämmityslaite sekä vahakiekkoja. Laitteen olisi tarkoitus paitsi sulatta vaha, myös pitää se miellyttävän lämpöisenä ja sopivan sulana koko vahan sulattamisen ajan.

Vahaus ei tehnyt minuun suurta vaikutusta - vahan levittäminen oli sotkuista (vaha oli todella sulaa, joten sitä valui herkästi pitkin lattioita ja huonekaluja), vaha oli makuuni liian kuumaa (ei kuitenkaan palovammoja!), itse vahausprosessi oli kivulias (en jotenkin kyllä yllättynyt), ja vahaamalla eivät ainakaan minun säärikarvani kadonneet mihinkään.

En rupea nyt haukkumaan Spawaxia enempää - sillekin on varmasti sopiva käyttäjäryhmä, minä se vain en ole. En suosittele sulaa vahaa ensimmäiseksi kokemukseksi vahauksesta, enkä ihmisille jotka ovat kipu- tai kuumuusherkkiä.


...Olen Buzzador = tuotetestaaja.
...Osallistun Veet Spawax-kampanjaan.
...Mainostan Veetin tuotteita.